Rainmaker on rakennettu palauttamaan yritykset juurilleen. Uskomme siihen, että jokaisella yrityksellä on kaksi perustehtävää, Huolehtia tuotteensa tai palvelunsa kilpailukyvystä ja pitää hyvää huolta asiakkaistaan. Näiden tehtävien rinnalla muut ovat tukitoimintoja.Rainmakerin sielu ja sydän on yrityksille merkityksellisten palvelujen tuottaminen. Olemme mukana kasvattamassa myyntiä, kasvattamassa osaamista ja kasvattamassa tehoja. Olemme kasvun kumppani, joka auttaa, opastaa ja tarvittaessa tekee puolesta.Nopeasti muuttuvassa maailmassa on vaikea saada enää uuden ajattelun myötä uutta tekemistä. Me uskomme, että uusi tekeminen tuottaa uutta ajattelua. Olemme tekijöitä ja tekemällä kehittäjiä. Hastagimme ovat #TekemälläEiVäittämällä #Rainmaker ja #LeanMe nauramme paljon, työskentelemme toisiamme varten ja asiakkaidemme hyödyksi. Emme pelkää mitään, koska pelko ohjaa keskinkertaisuuteen. Haluamme kehittyä enemmän kuin muut, koska haluamme enemmän kuin muut. Meidät tekee tyytyväiseksi se, kun asiakkaamme voittavat omat taistelunsa. Kiteytämme arvomaailmamme Mark Twainin sanoin: Elät vain kerran; uskalla rikkoa rajasi. Rakasta intohimoisesti, naura hervottomasti ja älä koskaan kadu mitään.