Lohjalaisen Maarit Salon perustama Salon Klipsi on toiminut jo vuodesta 1986. Liiketoiminta on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosien aikana. Tällä hetkellä yrityksellä on 19 toimipistettä ja Salon Klipsin palveluksessa toimii noin 100 parturi-kampaajaa.Maarit Salo valittiin Lohjan Vuoden yrittäjäksi vuonna 2003 tunnustuksena ansiokkaasta ja esimerkillisestä työstään kampaamoalalla. Lisäksi hänet on palkittu Lohjan Nuorkauppakamarin Kivikova yrittäjä-palkinnolla 2007.Salon Klipsin toimipisteet sijaitsevat Lohjalla, Nummelassa ja pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun Klipsit löytyvät Espoon Leppävaarasta sekä Tapiolasta ja Espoon keskuksessa sijaitsevasta Entressestä, Vantaalla Tikkurilasta ja Jumbosta, Helsingissä Hakaniemestä, keskustasta ja Itäkeskuksesta sekä Järvenpäästä, Keravalta ja Hyvinkäältä.Yritys on kuulunut S-ryhmän partnereihin vuodesta 2000. Kaikki Salon Klipsin toimipisteet, paitsi Kalevankadun Elo by Salon Klipsi, maksavat asiakkailleen S-Bonusta.