Savon Vammaisasuntosäätiö (SAVAS) on valtakunnallisesti merkittävä tukea tarvitsevien henkilöiden, lähinnä kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden asumis- ja päivätoimintapalvelujen osaaja, tuottaja ja palvelujen kehittäjä.Asumispalvelua ja päivätoimintaa Savossa!Tarjoamme hyvän kodin henkilöille, joilla on kehitysvamma. Meillä on asuntoja myös mielenterveyskuntoutujille ja muille tukea tarvitseville henkilöille.Asukkaamme ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja päämiehiä, kukin omien vahvuuksiensa ja voimavarojensa mukaan. Huolehdimme jokaisen asukkaamme yksilöllisistä tarpeista tavoitteenamme tavallinen, sujuva arki.Luovaa ja elämänmakuista päivätoimintaa!Monipuolisen ja virikkeellisen päivätoimintamme tavoitteena on tukea itsenäisessä elämässä selviytymistä. Päivätoiminnan avulla vahvistetaan niitä taitoja, joita kehitysvammaiset henkilöt tarvitsevat selviytyäkseen mahdollisimman omatoimisesti arkielämän toiminnoista sekä edistetään sosiaalista vuorovaikutusta ja osallisuutta yhteiskunnassa. Päivätoiminnassa asukkaat mm. harrastavat, ulkoilevat ja käyvät töissä.Savon Vammaisasuntosäätiön arvot asiakaslähtöisyys, avoimuus, oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys näkyvät ja elävät säätiön jokapäiväisessä toiminnassa. Säätiössä on tehty työtä kehitysvammaisten ihmisten ja muiden erityisryhmien palvelujen parantamiseksi jo 25 vuotta.